Tontin valinta ja ostaminen

tai vuokraaminen
Tontin valinta on se ehkä kaikkein tärkein päätös talon rakentamisessa ja siinä tulee ottaa huomioon monia asioita. Meillä Omatalolla sinulla on kuitenkin ammattilaiset apunasi, joten ei syytä huoleen.

Listaa perheesi kanssa tärkeimmät kriteerit tontin ostamisen tueksi

Ensimmäinen ja yksi tärkeimmistä vaiheista talonrakennusprojektissa on tontin valitseminen. Taloa ja pihaa voit aina muokata mieleiseksi, mutta sijaintia ei voi jälkikäteen muuttaa, kun tontti on ostettu. Tonttia valitessa kannattaa siis huomioida erityisesti etäisyydet palveluihin ja työpaikkoihin. Tontin sijaintia miettiessä kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen, onko tontille saatavilla kunnallistekniikkaa, vai pitääkö sinne rakentaa esimerkiksi oma jätevesijärjestelmä. Tontti määrittää myös monella tapaa minkälaisen talon sille voi rakentaa, joten jos unelmissasi on jokin tietyn tyylinen talomalli, ota se huomioon tonttia valitessasi ja ennen ostopäätöksen tekemistä.

Tontin ostaminen tai vuokraaminen

Tontin voi hankkia joko omaksi tai vuokralle ja tontin voi hankkia yksityiseltä, kunnalta tai kaupungilta. Yleensä vuokrasopimukset kuntien ja kaupunkien tonteissa ovat pitkiä ja niitä voi myös jatkaa ennen vuokraoikeuden päättymistä. Voit katsella tonttitarjontaa esimerkiksi Etuovesta ja Oikotieltä

Kaavamääräyksien vaikutus tontin hankintaan

Erityisesti tiheään rakennetuilla asuinalueilla kaava asettaa useita määräyksiä rakentamiselle, joten kaavamääräyksiin kannattaa tutustua huolellisesti. Kaavamääräyksissä voidaan määritellä mm. kerrosmäärä, talon muoto, ulkoväritykset ja miten ilmansuunnat tulee huomioida talon tontille sijoittelussa. Tärkein kaavamääräyksistä on rakennusoikeus. Se määrittää kuinka suuren talon, autotallin ja muut varastotilat tontille voi rakentaa. Alueilla, joilla on hyvin tiukat kaavamääräykset ammattitaitoisen suunnittelijan ja joustavan talovalmistajan roolit korostuvat. Esimerkiksi puurakenteinen talo voidaan yksilöllisen suunnittelun avulla rakentaa alueelle, johon vaaditaan kivistä julkisivua.

Energiatehokkuus, tontin muoto ja ympäristö

Tontin valinnassa ja talon suunnittelussa tulee huomioida aina myös ympäristö. Yksi huomioitavista tekijöistä on korkeusasema, eli kuinka korkealle talo rakennetaan. Talon korkeussuhde kannattaa valita niin, että sade- ja sulamisvesien poisjohtaminen sujuu ongelmitta ja rakennus istuu luonnollisesti maisemaan. Omakotitalossa pihalla on erityisen suuri merkitys, joten tontille sijoittelu tulee mahdollisuuksien mukaan tehdä niin, että saadaan syntymään rauhallinen oleskelupiha eivätkä makuuhuoneen ikkunat ole esimerkiksi vilkkaalle kadulle päin.

Tontin pienilmasto ja rakennuksen tontille sijoittaminen vaikuttavat talon energiatehokkuuteen merkittävästi. Paras paikka talolle energiatehokkuutta ajatellen on etelärinteessä ja tyynellä paikalla. Etelärinteeseen rakennettu talo kuluttaa noin 10 % vähemmän energiaa verrattaessa pohjoisrinteeseen rakennettuun taloon.

Maaperän vaikutus tontin valintaan

Myös tontin maaperä kannattaa huomioida, koska se vaikuttaa maanrakennustöiden kustannuksiin ja rakentamisen kokonaiskustannuksiin. Hyvällä maaperällä oleva tontti ei vaadi erikoisia pohjatöitä. Huonolla tuurilla savisilla mailla voidaan joutua massiivisiin kuluja nostaviin maanvaihtoihin tai jopa paaluttamisiin. Tontilla silmämääräisesti nähtävissä olevia kustannuksia nostavia tekijöitä ovat myös kallioisuus ja korkeuserot. Jos tontti on kallioinen tuo louhintatyö merkittäviä lisäkustannuksia.

Tontin korkeuserot puolestaan vaikuttavat myös omalta osaan talon rakentamisen kustannuksiin: rinne- ja kellaritalo maksaa aina enemmän, kuin samankokoinen normaaliperustuksinen tasamaan talo. Monilla paikkakunnilla rakennusvalvontaviranomaiset vaativat maaperätutkimuksen. Maaperätutkimuksessa selvitetään maaperän kunto, kantavuus ja talon perustamistapa. Nämä tiedot ovat tärkeitä arvioitaessa perustus- ja maanrakennustöiden kustannuksia.

Tee tontin valinta huolella

Tontin valinta on siis ehkä kaikkein tärkein päätös talon rakentamisessa ja siinä tulee ottaa huomioon monia asioita. Meillä Omatalolla sinulla on kuitenkin ammattilaiset apunasi, joten ei syytä huoleen.

Kysy lisää Omatalon talomyyjältä!

Talon rakentamisen kustannukset ja talopaketin hinta